Mitä ihmettä – tätäkö on Aasia?

Lentoni Hongkongiin lähti uudenvuodenpäivänä, tai siis yöllä, mutta kuitenkin uutenavuotena. Muistaakseni aivan tunti vuoden vaihtumisen jälkeen, mikä tuntui todella oudolta. Seisoin matkalippu kädessäni jonossa koneeseen, kun ihmiset ympärilläni juhlistivat uuden vuoden saapumista ja osa pariskunnista jopa vaihtoi minuutintarkat suudelmat.

Lentokentät ovat siitä helppoja, että ne noudattavat aina samaa kaavaa. Ulos koneesta, jalkaa toisen eteen, tarvittaessa rajatarkastukseen, laukut käteen ja kohti ulkoilmaa. Hongkongin lentokenttä ei ollut tästä poikkeus. Otin kentältä taksin hotellilleni, koska olin vallan väsynyt pitkästä lennosta, ja koin sen turvallisemmaksi vaihtoehdoksi.

Wau, mikä punainen taksi! Mietin jonossa itsekseni: ovatkohan kaikki taksit täällä tuollaisia? Jono taittui vikkelään, ja hyppäsin oman kyytipelini takapenkille. Laukut mahtuivat juuri ja juuri takaronkkaan. Aloitin keskustelun tuttuun tapaan kuljettajan kanssa, ja varsin nopeasti hahmottui, ettei hän juuri lainkaan osannut englantia. Ajattelin, että no nyt jos koskaan on minullekin hyvä sauma koittaa heittää pari oppimaani kiinankielistä lausetta…

Ennen kuin jatkan, haluan sinun lupaavan, ettet muistuta minua tästä hetkestä, jos joskus tapaamme. Lupaathan? Okei, jatketaan.

Köhöm, puhdistin kurkkuni ja sanoin kuljettajalle: ”Wo jiao Jerry.” Hän vilkaisi minua taakseen, ja oli aivan kuin hän ei ymmärtäisi sanaakaan. Toistin lauseen uudelleen. Ei vieläkään reaktiota… Lopulta kiusallinen hetkemme tuli päätökseen, ja pysähdyimme hotellin pihaan. Huoneeseen päästyäni tarkistin puhelimeltani, olinko sanonut lauseen väärin vai mitä oli oikein tapahtunut. Lopulta selvisi, että ei v*****, ne puhuvat Hongkongissa kantoninkiinaa, ja minäpäs olin viettänyt viikkokaudet opetellen mandariinikiinaa aivan turhaan. Ei helvetti kuin hävetti!