Hongkong 2024Osa 1
Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?
Tämä oli kysymys, jota toistelin vuonna 2023, kun hain merkonomikoulun työharjoitteluun. Olin vuosi aikaisemmin laittanut hierontatoimintani säppiin ja suunnannut kohti uusia tuulia liiketoiminnan myrskyihin.
Vuosi merkonomikoulussa oli takana, ja oli aika etsiä harjoittelupaikka todistaakseni olevani kykenevä työelämään, mikä oli minusta varsin humoristista, olinhan jo työskennellyt yrittäjänä useamman vuoden. Minulle oli alusta lähtien selvää, että haluan ulkomaille harjoitteluun. Se innosti minua ja oli suoraan sanottuna koko jutun ydin: päästä ulkomaille ja saada uusia kokemuksia elämään.
Koulullamme oli suhteita erääseen suomalaiseen yritykseen, joka säännöllisesti palkkasi harkkareita toimipisteelleen Puolaan. Minä olin yksi hakijoista, ja paikkani Puolassa oli jo lähes varma. Kuitenkin, kuten elämässä yleensä, muutos tulikin täysin puskista: yritys ei halunnut tällä kertaa ainuttakaan liiketoiminnan harjoittelijaa.
Olin siis tyhjän päällä ja mietin, että mitä hittoa nyt.
Tämä kohta kirjoituksesta tulee kuulostamaan vähän kliseeltä, mutta yritä sinnitellä, sillä se, mitä kohta kuulet, on täysin totta. Istuin kotonani ruokapöydässä syömässä puolisoni tekemää täydellistä illallista kynttilänvalossa. Ja ei, tämä ei ollut meillä mikään päivittäinen tapa, vaan tänä päivänä vietettiin syntymäpäivääni. Kun ruoka oli syöty ja olo oli viinistäkin kylläinen, tokaisin puolisolleni nähneeni kouluni sivuilla, että Suomen kauppakamari Hongkongissa etsii harjoittelijaa ja voisin harkita sinne hakemista, kun ei ole muutakaan potentiaalista vaihtoehtoa tulilla. Ensimmäinen kysymys taisi olla, että mikä ihmeen Hongkong, missä se edes on? Ja toinen kysymys taisi olla, mikä ihmeen kauppakamari, mikä se mukamas on? Tätä epätietoisuutta pähkäilimme hetken, ja lopulta kysyin: no, ehkä laitan hakemuksen, mikä on muka pahinta, mitä voi tapahtua?
Mainittakoon lyhyesti, että se hakemus oli pienissä viineissä varsin lennokas…
Tuttuun tapaan heräsin kouluun seuraavana aamuna ja panin puhelimeni herätyksen pois. Näytöllä näkyi sähköposti-ilmoitus. En saanut selvää, mitä siinä yritettiin minulle viestiä, olivathan silmäni vielä aivan unihiekassa. KUTSU HAASTATTELUUN. Mitä hemmettiä tämä on, mietin. Viestin lähettäjä oli FinnCham Hong Kong. Ai niin, se harkkahakemus! Tasasin hetken hengitystäni ja tuttuun tapaan kylmänviileästi esittelin sähköpostin puolisolleni: ”Mikä ihme tämä on, vilkaise vähän.” Puolisoni pyyhki unihiekat silmistään ja luki viestin. ”Haastattelu huomenna? Mitä aiot tehdä?” hän kysyi. No kai minä sen hyväksyn, mikä on muka pahinta, mitä voisi tapahtua?
Koko loppupäivän valmistauduin haastatteluun. Ehkä vähän poikkeuksellisin menetelmin, koska nyt oli otettava alkuun selvää ensimmäisistä ja tärkeimmistä kysymyksistä: mikä ihme on Hongkong ja mikä kumma on kauppakamari.
Tuli haastattelun aika, ja jännitti niin saamaristi. Tärisin varmaan kuin pieni orava ja tein parhaani kootakseni itseni, jotta en näyttäisi aivan täysin pelleltä tietokoneeni kamerassa. Suoraan sanottuna en muista tästä haastattelusta mitään, mutta uskon sen menneen siedettävästi, sillä seuraavana aamuna puhelimeni näytöllä odotti uusi ilmoitus: TARJOAMME HARJOITTELUPAIKKAA. Nyt kokosin itseäni ainakin tuplasti pidempään, ennen kuin esittelin sen tuttuun tapaan viileästi puolisolleni: ”Mikä ihme, katsos tätä…”